Nordic Surrogacyn perusti vuonna 2016 Eduardo Afonso, Zeldan ja Estherin isä
Kirje kaikille teille, jotka unelmoitte vanhemmuudesta
”Suurin unelmani on aina ollut tulla isäksi. Muutama vuosi sitten unelmani toteutui. Olen yksinelävä, ja thaimaalainen sijaissynnyttäjä synnytti kaksoseni Estherin ja Zeldan vuonna 2014. Silloin syntyi myös ajatus auttaa muita.
Tie vanhemmuuteen oli pitkä ja täynnä kielellisiä, kulttuurisia ja juridisia haasteita. Suurin haaste oli selviytyä klinikoiden, toimistojen, viranomaisten ja muiden avuntarjoajien viidakossa. Sain eri tahoilta erilaista tietoa. Kun on tekemisissä lääkärien, asianajajien ja viranomaisten kanssa vieraassa maassa ilman kokemusta tai ammattiosaamista, eksyy helposti.
Välillä matkani tuntui uskomattoman yksinäiseltä. Tiesin kuitenkin, etten ollut asiani kanssa yksin. Monet yksinelävät ja parit tekevät saman matkan, kun sijaissynnytys on ainoa keino saada lapsi. Halusin, etteivät muut joutuisi tuntemaan samanlaista avuttomuutta ja yksinäisyyttä kuin minä. Siksi uusi elämäntehtäväni onkin auttaa muita tahattomasti lapsettomia perustamaan perhe turvallisesti ja rauhallisesti.
Olin ennen yrityksen osakas. Myin yritykseni, jotta saatoin panostaa Nordic Surrogacyn täysin. Se oli elämäni paras päätös sen ohella, että lähdin matkalle, jonka ansiosta sain kaksi ihanaa tytärtä. Olemme auttaneet noin sataa tulevaa vanhempaa Pohjoismaissa. Se tuntuu upealta.
Ymmärsin jo varhain, miten tärkeää on hankkia tunnettu kumppani, jolla on pitkä kokemus kansainvälisestä yhteistyöstä parhaiden klinikoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Halusin myös olla varma, että osapuolten oikeudet turvataan, jotta prosessi on turvallinen kaikille. Nordic Surrogacyn pystyi siihen. Klinikat, joiden kanssa Nordic Surrogacyn tekee yhteistyötä, on tarkoin valittu osaamisensa ja maineensa perusteella.
Lupaan, että teemme kaikkemme, jotta teistä tulee vanhempia. Jaamme unelmanne!”
Eduardo Afonso – Estherin ja Zeldan isä
Videolla Eduardo kertoo lapsen kaipuustaan, adoptiomietteistään ja päätöksestään käyttää sijaissynnyttäjää.
LUE LISÄÄ: Miksi kannattaa valita Nordic Surrogacy?
LUE LISÄÄ: Sijaissynnytys Kolumbiassa
LUE LISÄÄ: Sijaissynnytys USA:ssa – Yhdysvalloissa
LUE LISÄÄ: Sijaissynnytys vaihe vaiheelta
LUE LISÄÄ: Sijaissynnytys Georgiassa