Tervetuloa Nordic Surrogacy

Tervetuloa - Nordic SurrogacyOlemme osa ruotsalaista työryhmää Tukholmassa, ja järjestämme munasolujen luovutuksia sekä sijaissynnytyksiä.

Nordic Surrogacy on Euroopan johtava yritys sijaissynnytyksissä ja hedelmöityshoidoissa. Tarjoamme laajan ja kattavan takuuohjelman, ja olemme tulevan vanhemman tukena koko prosessin ajan.

Nordic Surrogacy on kokonaisvaltainen kumppani, jolla on omat sopimukset klinikoiden kanssa, muita lyhyemmät jonotusajat ja joustavampi toiminta sekä ennen kaikkea terveisiin arvoihin perustuva arvopohja. Olemme avustaneet aloittamisemme jälkeen maailmaan satoja lapsia.

Teemme maailmanlaajuista yhteistyötä suurten hedelmällisyysklinikoiden sekä juristien ja asiantuntijoiden kanssa. Huolehdimme prosessin eri vaiheista ja opastamme sinua tällä uskomattomalla matkalla – jonka päämääränä on täyttää unelma lapsen saamisesta.

Nordic Surrogacy perustettiin vuonna 2016

Eduardo Afonso perusti pohjoismaisen yrityksen Nordic Surrogacy AB:n vuonna 2016. Hän on itse saanut lapsen sijaissynnytysprosessissa. Visiona oli auttaa Pohjoismaiden tahdonvastaisesti lapsettomia sijaissynnytyksellä sekä munasolun luovutuksella.

Olemme ponnistelleet vuosien mittaan ankarasti muuttaaksemme yleisen mielipiteen sijaissynnytyksestä perheenlisäyksen menetelmänä. Keinoja ovat olleet muun muassa keskustelut poliitikkojen kanssa, mielipidekirjoitukset sekä virallisissa yhteyksissä esiintyminen.

Olemme vuodesta 2023 alkaen vakiinnuttaneet toimintamme Etelä- ja Keski-Euroopassa ja jatkamme laajentumistamme.

Lue lisää: Työntekijämme Nordic Surrogacyssä

Lue lisää: Miksi kannattaa valita Nordic Surrogacy?

Lue lisää: Prosessista – miten sijaissynnytys toimii?

Lue lisää: Kuka ryhtyy sijaissynnyttäjäksi ja miksi?

Jonas työskentelee tahdonvastaisesti lapsettomien neuvonantajana.

Sinun on hyväksyttävä tilasto- ja markkinointievästeet, jotta voit katsoa tämän videon.

Anneli kertoo sijaissynnytyksestä Ukrainassa:

Sinun on hyväksyttävä tilasto- ja markkinointievästeet, jotta voit katsoa tämän videon.

“Olen käynyt mieheni kanssa läpi kaksi sijaissynnytysprosessia, joista olemme saaneet upeat ja kaivatut lapsemme – Cleon ja Fransin. Ukrainaan matkustavat ne vanhemmuudesta haaveilevat, jotka ovat heteroseksuaalisia ja naimisissa sekä joilla on lääketieteellinen syy sijaissynnytysprosessiin.”

Jonas ja Oskar kertovat ympäristön suhtautumisesta sijaissynnytykseen:

Sinun on hyväksyttävä tilasto- ja markkinointievästeet, jotta voit katsoa tämän videon.

LUE LISÄÄ: Miksi kannattaa valita Nordic Surrogacy?

LUE LISÄÄ: Sijaissynnytys Kolumbiassa

LUE LISÄÄ: Sijaissynnytys USA:ssa – Yhdysvalloissa

LUE LISÄÄ: Sijaissynnytys vaihe vaiheelta

LUE LISÄÄ: Sijaissynnytys Georgiassa

LUE LISÄÄ: Sijaissynnytys hinta ja kustannus